lauantai 24. syyskuuta 2011

Teri kävi tottelemassa

Käväistiin Terin kanssa toko-kokeessa ja kyllä jännitti. Eniten huolta aiheuttivat paikalla makuu ja liikkeestä maahanmeno, miten ne sujuisivatkaan.. No kai voi sanoa että ne menivät todella hyvin ja yhtään nollaa ei tullut :) Sitten itse liikkeisiin.

Luokse päästävyys meni kutakuinkin niinkuin viimeksikin, tällä kertaa Tepa tosin hypähti hieman tuomaria vasten. Ensimmäistä kertaa meillä oli muuten sellainen tuomari joka katsoi myös hampaat. No 10 pistettä siitä saatiin.

Paikalla makuun alkaessa jännitin todella paljon, viime kerrallakun se meni täysin pieleen. Mietin että nouseeko neiti, haukkuuko vai tekeekö kenties molempia? Neiti ei tehnyt kumpaakaan, se tosin piippasi hieman ja muutamaa sekuntia ennen luokse palaamista se päätti alkaa kaivaa kuoppaa. Niin siis ihan oikeasti! Hän kyllä pysyi maassa, mutta liikkurin tekemää viivaa piti kaivaa. Minua olisi naurattanut aivan hirveästi pelkästään sen takia, että mietin mistä hän noita juttujaan keksii. Pa:on neiti nousi hienosti. Tästä liikkeestä tuli kahdeksan pistettä. Tuomari sanoi pisteyttäessään että oli hauska seurata kun koira puri hammasta, todellisuudessa Terin huulet lepattivat, kun se vinkui ja puhisi pitkästymistään ;)

Kun tylsistä paikalla olo liikkeistä oli selvitty oli vuorossa yksilö liikkeet ja saatoin ehkä aivan hieman huokaista. Jännitystä toki vielä aiheutti liikkeestä maahan meno, kun se on nyt ollut jotenkin niin vaikeaa ja mennyt aivan seisoskeluksi.

Ensin oli kuitenkin seuraamiset. Hihnassa seuraaminen alkoi huonosti, mutta meni sitten kai kuitenkin hyvin. Kun lähdin liikkeelle neiti jäi istumaan ja lähti liikkeelle vasta hihnan kiristyttyä. No liikkeestä tuli kuitenkin jostain syystä 10. Oli kuulemma kivaa seuraamista. Sitten taluttimetta seuraaminen, joka ei sitten mennytkään niin hyvin. Seuraaminen oli kuulemma löysempää ja Teri piti aika ajoin enemmän väliä. Vapaana seuraamisesta pisteitä tästä syystä 8,5. Mitenköhän tässä nyt näin kävi? Yleensä kun asia on ollut aivan toisin päin, taluttimessa huonompi kuin vapaana. Voinen luulla että vain eräällä hyvällä koulutus neuvolla tämä on mahdollista ja tietysti sitä neuvoa olen käyttänyt vain taluttimessa, kun se on ollut meillä se enemmän ongelmallinen.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä oli todella hyvä ja tuomari totesikin, että nyt tekisi mieli tukistaa ohjaajaa jo ka katsoi taakseen :) No pitihän se varmistaa että sinne maahan mennään, kun se on ollut niin vaikeaa, eipä olisi tarvinnut. Pisteitä kuitenkin 9.

Luoksetulo oli tas mielenkiintoinen. Teri kyllä tuli vauhdilla, mutta jäi sitten reilun puolen metrin päähän minusta istumaan, hieman vinoon. Annoin seuraamis käskyn ja neiti tulla napsahti sivulleni. Tuomari kysyi oliko sen tarkoitus tulla eteen ja kerroin että suoraan sivulle. Niinpä saimme liikkeestä 8 pistettä.

Seisomisesta seuraamisen yhteydessä tuli ihmeekseni 10 pistettä! Kai se sitten seisoi heti käskyn saatuaan? Eipä siinä sitten mitään ihmeitä ollut.

Viimeisimpänä oli tietenkin este hyppy. Pelkäsin että Teri karkaa esteelle ja hieman hidastin sen vauhtia. Hienosti neiti hyppäsi, mutta hieman vinoon esteen taakse. Loppu tuloksena 8 pistettä.

Kokonaisvaikutus meillä oli 10! Enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni. Ehkä meillä oli kerrankin sellainen tuomari joka otti huomioon rotu ominaisuudet ja sanoi että oli hienon näköistä menoa.

Vielä palkintojen jaossa Tuomari sanoi kaikille ettei Terissä ole mitään perinteisiä toko rotuja vaan beaglea ja suomenpystykorvaa. Sanoi myös että hienosti Teri toimi ja sen toimintaa oli ilo katsoa :) Kyllä tuli hyvä mieli tuollaisesta erikois maininnasta, kun muista tuomari kertoi vain rodun, pisteet ja tuloksen. Loppujen lopuksi pisteitä kertyi 178 ja Terin sijoitus oli sitten meidän ennätys, nimittäin 4/11.

Vaikka olikin kyseessä sellainen ei tiukka tuomari, niin oli se silti kiva saada noin hyvät pisteen ja vielä enemmän mieltä lämmitti Terin loistava työskentely! Nyt treenailemaan lisää ja viimeista ykköstä alokas-luokassa metsästämään :)

Teri tojokki osaa myös istua ;)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Neiti Auringonpaiste ja Neiti Kuu

Meillä on ollut täällä Terin kanssa seuraa, kun saimme laina lapsen. Luna schapendoes tuli kyläilemään kun hänen perheensä lähti reissuun. Vähän aluksi jännitti miten ne hommat nyt menee kahden koiran kanssa, niin hyvin on pärjätty.

Yhden kerran ulkoillessamme aloin ajatella tyttöjen nimiä ja tajusin miten hyvin ne sopivatkaan yhteen. Teri nimittäin tarkoittaa auringonpaistetta ja Luna kuuta. Meillä on siis riittänyt täällä hetken aikaa molempia taivaankappaleita ympäri vuorokauden. Lenkkeillessä ei muuten olla oltu kertaakaan pahasti solmussa ja tyttöjen solmuun meno yrityksetkin ovat olleen suoraan sanoen surkeita. Tytöt niin kiltisti mennä napottavat osan ajasta kylki kyljessä. Välillä tuntuu että neidit vuorottelevat siitä kumpi nyt kulkee oikein nätisti, sillä välillä toinen kulkee vasemmalla puolella hihna löysällä ja toinen viipottaa edellä. Koska Luna ei hauku muita koiria on myös Terin haukkuminen vähentynyt, niitä kohtaan joita se normaalisti louskuttaisi.

Eräs aamu ollessamme ulkoilemassa oli ulkoilureittimme varrella olevalla urheilukentällä kisat käynnissä ja tietenkin siellä ammuttiin lähtö laukauksia. No Terihän meni niistä aivan paniikkiin, josta seurasi kiskomista hengen edestä. Onneksi Luna ei näistä paukuista välittänyt ollenkaan, aivan kuin se ei olisi niitä kuullutkaan. Oli todella kummallista olla selaisen koiran kanssa ulkona joka ei paikuista välitä ja kokemuksen jälkeen todella toivon, että jos Teri joskus saa pikku sisaruksen se on yhtä välinpitämätön paukuista kuin Lunakin.

Sisälläkin elo on ollut pääosin rauhallista, alku levottomuus toki kuuluu asiaan. Kun mitään ei tapahdu niin tytöt nukkuvat sulassa sovussa. Välillä lähempänä ja välillä kauempana toisistaan. Jäärouva eli Teri on ihmeekseni välillä yrittänyt saada leikin poikasta Lunan kanssa aikaiseksi, mutta tuloksetta. Tuntuu etteivät tytöt huomaisi toisiaan ollenkaan. Vein heidät jopa Pemolle kaukaloon juoksemaan, jotta he saisivat leikkiä keskenään, mutta molemmilla oli omat juttunsa. Luna haki innoissaan palloa ja Teri hoiti hajujen tarkastusta. Huomenna onkin sitten Neiti Kuun aika palata kotiin ja me jäämme Auringonpaisteen kanssa viettämään syksyä.
Nyt vielä loppuun koiramaisia ajatuksia pallosta ;)

Sama tyyny kelpaa molemmille

Ensin pallosta keskusteltiin sisällä
Luna: "Katso! Minulla on hieno pallo!".

 Teri: "En halua katsoa!"  Luna: "Mutta se on niin hieno..."

Teri: "No nyt voin haistaa, kun Luna ei huomaa."


Sitten siirryttiin ulos jatkamaan aiheesta keskustelua
Luna: "Minulla on taas tämä hieno pallo :)"

Luna: "Hyökkäykseen!!"  Teri: "Nyt pallon kyllä käy huonosti, en kestä katsoa!"

Luna: "No miten minä sen pallon nyt tuolta saan?"  Teri: "Siihen on yksi keino, mutta enpäs kerro."

 Luna: "Ai niin, näinhän se kävikin."  Teri: "No nyt se sen hokas."

Lopulta Teri hermostui paparatsiin..
Teri: "Nyt loppui se kuvaaminen! Tässä on kyse pallon haltuunotosta ja siihen liittyvistä neuvotteluista."


 Koska vesi kasteli, katsoin parhaaksi Lunan antaa lainata Terin kylpytakkia :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Toimiva (r)asia

Käytiin Terin kanssa taas treenailemassa. Paikalle saavuttaessa piti oikein miettiä oltiinko oikeassa päivässä ja ajassa kun treeni seuranamme oli pelkäskään sakemanneja. Oikeassa kuitenkin oltiin ja sinne mentiin muitten sekaan treenaamaan. Mukana menossa oli makkaraa tai märkäruokaa sisältävät rasiat, jotka toimivat tytön innokkeina.

Liikkeestä maahanmenoa lähinnä lähdettiin treenaamaan, kun se ei ottanut onnistuakseen viimeisimmässä toko-kokeessa. Viime tekstissähän epäilin että ongelma johtui väärästä äänen sävystä. No tuli seuraavana päivänä todistettua ettei johtunut. Maahan käskiessäni tyttö jäi seisomaan vaikka kuinka matalalta käskyn annoin, piti ihan pysähtyä käskyn annossa että maastoutuminen onnistui.
Tästä viisastuneena lähdimme eilisiin treeneihin ystäviemme rasioiden kanssa. Otin tytön pa:han ja laitoin rasian hänen taakseen noin puolen metrin päähän, niin että tyttö sen huomasi. Sitten palasin takaisin sivulle ja lähdin seuruuttamaan. Kontakti oli älyttömän upea, sen mitä nyt siinä pystyin vilkuilemaan ja maahan menossa Teri tipahti suoraan eikä empinyt hetkeäkään. Heti tytön laskeuduttua vapautin hänet ja voi sitä vauhtia mikä vei neitiä kohti rasiaa. Rasialle päästyään Teri sen hienosti ilmaisi maahan menolla, niin kuin jäljellä ollaan opeteltu :) Jäävät olikin sen jälkeen tosi nopeat, onnistui sekä maahanmeno että seisominen. Joka kerta sain nähdä rasialla upean ilmaisun.

Paikalla makuutakin yritin ottaa rasian kanssa. Taakse jätetty rasia oli liian kiinnostava ja sitä piti kuikuilla, joten siirsin rasian sivulle, josta sitä kuikuiltiin yhä. Tein pari lyhyttä paikka makuuta, joista toisessa kävin vain kääntymässä ja sitten palkka hiljaa olosta. Hyppy esteelle pääsyä odotellesa otin luoksetuloa sivulle lyhyeltä matkalta ja alkoihan sekin taas neidiltä luonnistua. Lopuksi vielä se hyppy joka meni hyvin :) Palkkasin kerran esteen yli ja yritin varmistaa niin seisomassa pysymistä.

Lopuksi todettakoon että rasiat toimi mainiosti ja sitä aiotaan käyttää jatkossakin.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ei mennyt ihan putkeen

Niin siis meidän tämän päiväinen ToKo-koe. Saatiin kuitenkin tulos ja kumma kyllä minua ei yhtään harmita vaikka ei mennytkään niin hyvin. Kerronpa nyt miten tuo koe siis sitten meni.

Luokse päästävyydestä tuli täysi kymppi, josta olen niin ylpeä kuin olla voi :) Teri kyllä nousi ja meni tuomaria hieman vastaan, mutta kaikista tärkeintä tässä oli että neiti teki sen häntä heiluen. Sitten olikin paikalla makuu.. No se alkoi hyvin ja menikin niin suht pitkään. Sitten Teri päätti haukahtaa ja haukahtaa vielä hieman lisää (tässä vaiheessa minä suljin silmäni). Siitä neiti sitten hiljeni ja minä ehdin jo huokaista, mutta kas kummaa paikalla makaaminen oli niin tylsää että Teri nousi seisomaan. Hän vain seisoi ja haisteli maata edessään, tuomari käski hakea tytön pois ja näin siitä liikkeestä tuli pyöreä nolla.

Yksilö liikkeet alkoivat tietenkin seuraamisilla ja sekä hihnassa että vapaana seuraamisista tuli molemmista 8,5 arvosanaksi. Eihän se nyt huippu tulos ole, mutta itse olin taas kamalan iloinen siitä miten hihnassa seuraaminen oli paljon parempi kuin aikaisemmin ja kaikki perusasennot löytyivät!

Sitten liikkeestä maahanmeno eli Terin "varma liike". Niin siis mikä? Niinpä niin Teri jäi seisomaan, annoin toisen käskyn ja vieläkin tyttö vaan seistä törötti, eli nolla tuli. Itseäni kyllä voin vain tästä nollasta syyttää, sillä annois käskyn liian korkeaan äänensävyyn. Meillä kun maahan meno on matalalla äänellä ja seisominen sitten korkealla.

Entäpä sitten miten kävikään luoksetulon? Neiti tuli ja hienolla vauhdilla tulikin :) Mutta sitten se tulla tupsahti eteeni istumaan ja tökkäsi nenällään kättäni. Siinä vaiheessa mielessäni kävi vain: "No niin tämäkin sitten nollille". Mutta yllätys, yllätys liikkeen ohjaaja käski antaa käskyn ja minulla alkoi raksuttaa, ehkä peli ei ollut sittenkään menetetty. Annoin sivulle tulo käskyn ja siihen tyttö mallikkaasti pyllynsä pyöräytti. Arvosanaksi tuli 9. Ja hyvämieli jäi tästäkin liikkeestä vauhdin osalta, kun se viimeksi jäi puuttumaan.

Liikkeestä seisominen meni normisti ja siitä saatiin 8,5 pistettä. Teri saisi kuulemma aikaisemmin pysähtyä. Tämä hiippailu taipumushan oli kyllä itselläni ihan tiedossa.

Viimeisimpänä oli sitten este hyppy. Nätisti neiti napsahti viereeni pa:n, mutta kun hypyn vuoro tuli ja annoin käskyn, lähti neiti jotain hajua haistelemaan ja kävelikin esteen ohi. Nollillehan se sitten meni, mutta otin kuitenkin vielä hypyn uudestaan ja se olikin sitten onnistunut. Myöhemmin myös osa muista koirista jotain hajua haisteli hypättyään toki ensin ja kuulin muutaman olleen varmoja että heidän koiransa olisi myös lähtenyt hajua haistelemaan. Eihän se toki ole mikään lupa tehdä niin vaikka muutkin, mutta pitää itselleni hieman selitellä ;).

Kokonaisvaikutus oli kuitenkin 8 eli parempi kuin viimeksi. Ja tuomari sanoi että koirassa on potkua, mutta käskytetyt treenit ovat tarpeen. Näin siis taas lisää harjoittelu ideoita kehittämään ja valmiina uusiin yrityksiin.

Ja jottei tämä jäisi vain pelkäksi teksti päivitykseksi on pakko laittaa loppuun kuva Teristä viime viikonloppuna työmaa vahtina sekä video, jossa tyttö reippaasti kiipeää ylä-terassille.