 |
| Välillä helle otti yli otteen... |
 |
| ..vesimeloni onneksi vilvottaa :) |
Terin mielestä kyläilyn kaikkein huipuin juttu olivat kaupunkilais jänikset ja City-kanit. Olipa vuorokauden aika mikä tahansa niin aina neidin kanssa tiettyä lenkkiä kiertäessämme näimme ainakin yhden kanin tai jäniksen. Kyseinen lenkki on tuskin kilometrin mittainen, mutta jätti sisäänsä pienen puisto alueen jolla puput hyvin viihtyivät. Aina kun suuntasimme kävelymme tälle reitille neiti tuntui terästäytyvän ja alkavan odottamaan ensimmäisen pupun kohtaamista. Pupu on tytölle se merkki sana joka tarkoittaa jänistä tai kania ja se saa neidin tarkentamaan kuuloaan ja hajuaistiaan. Ensimmeisen pupun tapasimme yleensä pienessä heinikko läntissä. En olisi varmaankaan kaikkia pupuja huomannut, jos neiti ei olisi ruvennut haistelemaan tärkeän oloisena. Saatoin melkein kuulla tytön ajatuksen juoksun, joka mukaili hyvin pitkälti tuttua lasten laulua "Pupu-jussikat, pupu-jussikat ne lystikkäitä on..". Erona oli korvista ja hännistä laulettavassa kohdassa oma sanoitus, maanisesti "Tahtoo jahdata ja leikkiä ja hiukan haistaa". Ehdottomasti paras pupu saldo oli neljä loikkaria samalla reissulla. Yhdestä neiti tuskin olisi kiinnostunutkaan jos en olisi sitä oikein lietsonut (paha minä! Hyi!). Puput jättivät kaiketi jälkensä tytön mieleen,
Eräänä päivänä päätimme lähteä viettämään päivää Vasikka-saareen. En moisesta paikasta tiennytkään ja epäilin voiko sinne koiraa viedä, tätini vakuutti että oli nähnyt siellä ennenkin koiria. Niinpä lähdimme matkaan. Ensimmäinen kulkuneuvo oli Terille jo ennestään tuttu, bussi. Neiti kiipesikin kyytiin reippaasti ja matkusti tottuneesti välillä ikkunasta reittiä tarkastellen. Bussi ajelun jälkeen olikin sitten vuorossa jo uusi tuttavuus, jonkin sortin vesibussi joka kulki omaa reittiään pitkin saarten ja satamien välillä. Ennen liikkeelle lähtöä Teri katseli rohkeasti maisemia. Liikkeelle lähdön jälkeen tuntui ilmeisesti kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta käydä penkin alle makaamaan. Kun saavuimme saareen oli tyttö täynnä intoa ja onnellinen kuivasta maasta tassujensa alla. Kävimme kiertelemässä saarella ja neiti uskaltautui myös mereen uimaan (nakin perässä tietysti :)). Saaressa oli näköalatorni johon tietysti piti päästä kiipeämään. Tornin rappuset olivat Terin mielestä jokseenkin epäilyttävät sillä niiden välistä näkyi koko ajan alas. Reippaasti neiti toki kiipesi aina viimeiselle kolmelle rapulle asti, jossa korkeus ilmeisesti voitti urhean koiran. Olin osannut odottaa jotain tällaista ja kiipesin sen takia Tepan takana. Tyttö päätti jäädä istumaan siihen paikkaan, mutta sain sen houkuteltua jatkamaan matkaa edessäni vielä loput askelmat ja sitten oltiinkin huipulla. Huipulle pääsynsä ansiosta tyttö saa vielä pitää yhden monista lempinimistään vuohena. Korkeuksissa neiti uskalsikin jo katsella maisemia ja alas meno sujui ongelmitta.
Saaressa oli eräs asia joka ilahdutti minua suuresti, nimittäin kesä ravintola johon Terikin sai tulla! Epäilin asiaa kovasti että näinköhän on neidillä lupaa laittaa tassujaan tuolle alueelle, mutta mies joka oli ilmeisesti paikan omistaja vastasi kysymykseen koiran viennistä ravintolaan että "Saa viedä". Niinpä neiti siis pääsi ensi kertaa ravintola alueelle. Tarjoilu pelasi myös koira kansalaiselle ja se sai vettä ravintolan omaan juomakuppiin. Neiti tietysti itse kovasti pettyi kun tarjolla olikin vaan vettä eikä mitään paksumpaa pureskeltavaa.
Päivä saaressa jatkui vielä ruoanlaiton ja uimisen merkeissä. Takaisin meno matka olikin sitten yllättäen Terin mielestä todella pelotava ja se yritti piiloutua ja kaivautua vesibussin penkkien alle, hän myös tärisi ja vinkui. Hetken katseltuani kaappasin tytön syliini ja siinä tilanne hiukan rauhoittui. Kuiva maa tuntui kokemuksen jälkeen tytön mielestä taas hieman ihanammalta asialta.
 |
| Meressä kahlailua |
 |
| Tornin valloitus |
Viimeisenä reissu päivänä kävimme Terin kanssa viilentelemässä itseämme kauppakeskus- Sellossa. Ilmastointi ja viileät lattiat olivatkin hyvin tervetulut juttu. Neiti malttoi käyttäytyä hienosti ja makasi jätskin syönnin ajankin nätisti paikallaan ihmisten kulkiessa ohi aivan sen takaa. Hienosti menivät myös seuraamisen niin vilkkaassa paikassa.
Lopulta kuitenkin koitti mummolaan paluun aika ja neiti palasikin monia kokemuksia ja oppeja rikkaampana.
